Näytetään tekstit, joissa on tunniste 8C. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 8C. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Saaren koulun 8. luokat tekivät teatteriretken Ouluun 20.2.2015.


Kun olet Addams
Miia Pietilä 8C

Kävin Oulun kaupungin teatterissa katsomassa Pertti Sveholmin ohjaaman The Addams family -musiikkikkomedianäytelmän. Näytelmässä katsojat kuljetettiin mukaan perheen yhdessäeloon. Aiheena oli Wednesdayn (Lotta Vaattovaara) rakastuminen nuoreen Lucakseen (Antti Annola), mutta myös äidin (Merja Larivaara) ja isän (Kari-Pekka Toivonen) huoli Wednesdayn aikuistumisesta ja itsenäistymisestä.

Näytelmä oli hyvin mielenkiintoinen ja eloisa. Yksi, minusta mahtavin lisäys oli lavan edessä Henna Linkon johtama orkesteri, joka soitti hyvin taidokkaasti näytelmän tilanteeseen sopivia kappaleita. Se nostatti tunnelmaa todella paljon ja ainakin minulle se aiheutti myös kylmiä väristyksiä. Myös lavasteet, puvut ja taitava tanssiryhmä saivat suorastaan vereni hyytymään ihastuksesta. Lavasteet olivat Jyrki Sepän taidon jälkeä ja todella hienot. Ne myös vaihtuivat tarpeeksi useasti. Puvustuksen on loihtinut Pasi Räbinä, jolle suuret kiitokset hyvin kauniisti luoduista vanhanaikaisista puvuista!

Näytelmässä hienoa oli myös sen kauniisti kuvattu juoni, joka oli myös helposti seurattavissa. Lisäksi näyttelijät olivat minusta erinomaisia. Erityisesti haluaisin mainita Merja Larivaaran ja hänen aviomiehensä Kari-Pekka Toivosen loistavat suoritukset ja eläytymiset. Haluan myös mainita Aki Louhelan hyvän eläytymisen hänen hauskaan ja erikoiseen roolihahmoonsa Festeriin, joka oli Addamsin perheen henkilökohtainen palvelija ja oli rakastunut myös kuuhun.




“Perhe ensin, perhe sitten”
Hilja Rautio 8A

The Addams Family on Pertti Sveholmin ohjaama runsaalla huumorilla höystetty musiikkinäytelmä, joka perustuu Charles Addamsin luomiin hahmoihin. Se kertoo Central Parkissa asuvan goottiperheen erikoisista, mutta läheisistä suhteista sekä perheen tyttären yrityksestä olla normaali rakastamansa pojan vanhempien silmissä. Näytelmässä nouseekin vahvasti kysymys, mikä lopulta on normaalia. Kaikkien keskiarvojen noudattaminen vai sittenkin vaan omana itsenään oleminen? Toinen näytelmässä esille tuleva seikka on rehellisyys, jota perheen äiti pitää itsestäänselvyytenä, kunnes saa kuulla salaisuuden.

Näytelmän pääosissa seikkailevat perheen vanhemmat Gomez ja Morticia (Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara) sekä heidän tyttärensä Wednesday (Lotta Vaattovaara) ja tämän poikaystävä Lucas (Antti Annola). Kaikki hahmot ovat hyvin persoonallisia ja näyttelijät ovat onnistuneet rooleissaan todella hyvin. Jokaisella hahmolla on näytelmässä myös itselleen ominaista musiikkia. Mm. perheen isän kohdalla musiikki on usein haikeaa ja epätoivosta, kun hän on ongelmissa perheensä naisten kanssa.

Musiikkia käytetään näytelmässä taitavasti: Jo alusta lähtien se saa kuulijan ja katselijan mukaan oikeanlaiseen tunnelmaan, eikä se tee näytelmästä yhtään pitkäveteistä. Näytelmän keskellä musiikki toimii kuin korostettuina vuorosanoina. Monen kappaleen aikana tanssii myös ryhmä hienoine koreografioineen ja aiheeseen kuuluvine asuineen. Jopa musiikkia soittavan bändin jäsenet on maskeerattu ja puvustettu näytelmän mukaisesti. Kokonaisuus on vaikuttava.

Jos näyttelijät, musiikki ja asut ovat vaikuttavia, sitä on myöskin lavastus! En olisi ikinä uskonut yhteen teatterisaliin mahtuvan niin monta eri lavastetta ja tapahtumapaikkaa. Kartanoa kuvattniin aan sisältä ja ulkoa, katolta ja kellarista. Sen lisäksi on porttia, metsää, kidutuskammiota ja mustanpuhuva makuuhuone. Lavasteet vievät paljon huomiota ja pienetkin efektit, kuten lentävät lepakot tai sirppikuu taivaalla saavat olon tuntumaan, niin kuin olisi itse siellä paikalla. Kaikesta siitä lavasteen määrästä huolimatta paikat vaihtuivat nopeasti ja huomaamattomasti kohtausten välissä tai musiikin aikana.

Kokonaisuudessaan siis näytelmä oli mahtava kokemus, eikä pitkä näytös kyllästyttänyt kertaakaan. On vaikea keksiä asioita, joista en pitänyt, ainakaan niitä ei nyt tule mieleen. Suosittelen näytelmää erityisesti huumorinnälkäisille ja niille, jotka haluavat nähdä jotain vähän “erilaista”. Tai mistä sitä tietää, kenelle tämä on erilaista ja kenelle ei: “Hämähäkin normaali on kärpäselle kauhistus.”

tiistai 4. marraskuuta 2014

8A:n dekkarimuunnelma oli paras halloween-esitys


Hilja Rautio 8A

Saaren koulussa vietettiin tukioppilaiden järjestämää halloween-juhlaa perjantain 31.10. neljännellä tunnilla. Juontajina toimivat tukioppilaat Hanna-Sofia Luoto ja Inka Pisilä. Kaikki luokat sekä kahdeksannen luokan valinnaismusiikin ryhmä olivat suunnitelleet juhlaan sopivan karmaisevia ohjelmanumeroita. Lopuksi äänestettiin paras esitys ja myös paras halloween-hahmo.
Palkintokakku

Parhaaksi esitykseksi valittiin 8A-luokan Eikä yksikään pelastunut -muunnelma Yhdeksän pientä kasiluokkalaista - joista yksikään ei selvinnyt. Idean keksi Hilja Rautio luokkakaverinsa kirjaesittelystä. Hauskan käsikirjoituksen kirjoitti Julius Yrjänä ja lopussa kuullun runon Ossi Tuuttila.

Näytelmässä yhdeksän kahdeksasluokkalaista lähtee tavalliseen tapaansa kouluun, mutta päivän aikana jokainen vuorollaan kuolee ja lopulta kotiin ei palaa yhtäkään oppilasta. Kaikki kuolemat liittyvät tavallisen koulupäivän tapahtumiin ja ne on keksitty omien kokemusten pohjalta. Näin ollen voisi sanoa, että koulu voi koitua kuolemaksi.

Näytelmässä esiintyi kymmenen 8A-luokkalaista (Vaula, Emilia, Hilja, Silja, Helmi, Niko, Julius, Mikko, Lassi ja Antton), kertoja (Ossi) sekä ruumiiden viejä (Ilari). On hyvä muistaa, että näytelmä oli luokan oppilaiden täysin itse ideoima ja tekemä! Kaikkien osallistuneiden mielestä näytelmää oli hauska tehdä ja kaikki halukkaat pääsivät mukaan (ja osa vähän väkisinkin).

Palkinnoksi 8A-luokka sai syödä halloween-kakkua kotitalousluokassa.
8A:n Lassi, Julius ja Ossi sekä 9C:n Tiia


Toisen sijan kilpailussa jakoivat 9B Punahilkka-näytelmällään sekä 9C halloween-sketseillään. Muutkin esitykset olivat kaameaan tunnelmaan sopivia: 7A:n neljän tytön soittoesitys, 7B:n kurpitsanpiirtokilpailu, 8B:n ja C:n kauhutarinat sekä 9A:n hulvaton iprovisaatioesitys Putouksen tyyliin. Kilpailussa oli myös kolme tuomaria, jotka jakoivat inhottavia kommenttejaan.


Tuomareina toimivat tukioppilaat Jenni Karsikko, Santeri Puhakka ja Riku Korpela.


Parhaaksi hahmoksi valittiin Lassi Peltola sotilasasuineen. Toisen sijan vei Ossi Tuuttila, ja kolmanneksi tuli Roni Martikkala. Ensimmäinen palkinto oli suklaata, toinen ja kolmas Halloween-karkkeja.


7A:n tytöt vas. Oona, Elina, Milja ja Saara soittivat pelottavaa musiikkia.





tiistai 28. lokakuuta 2014

Operaatio Ruutin hyväntekeväisyyskonserttissa laulu raikui


Milja Kaurala ja Jenny Tiikkaja 8C
Kuvat Milja Raitanen 7A


Sunnuntaina 5.10. Pyhäjoen kirkossa kuuli kaunista musiikkia, sillä siellä järjestettiin hyväntekeväisyyskonsertti. Tapahtumaan oli vapaapääsy, mutta käsiohjelma maksoi 10 euroa. Se oli osa Pyhäjoen seurakunnan musiikkiviikkoa. Tuotto meni Operaatio Ruutille, joka avustaa intialaisia lapsia koulunkäynnissä. Tuotolla 50 lasta Intiassa pääsee vuodeksi kouluun.

Konsertissa oli monipuolinen ohjelmisto. Esiintymässä oli kirkkokuoro, Soliseva, Aavistus, Muistihäiriö, Vanhat harput, Saaren koulun kuorot, Saana Kastelli, Huong Rahlan-Kallio ja perhe Krank.



Juontajina olivat Aaro Leipälä ja Heli Kittilä.  He lukivat karuja kirjeitä, joita lapset Intiasta olivat lähettäneet. Päällään heillä oli hienot intialaiset puvut. Myös kuorolaisilla oli omat kuoropuvut.


Saaren yläkoulun kuorolaisia
Saaren alakoulun kuorolaisia johtajansa Kaisa Tornbergin kanssa



Rock-kukkoilua Poika Mancinin tyyliin


Miia Pietilä 8C

Perjantaina 4.10. Saaren yläkoulun ilmaisutaidon ja valinnaismusiikin ryhmät kävivät Oulun kaupunginteatterissa katsomassa Kauko Röyhkän samannimiseen kirjaan perustuvan Poika Mancini -näytelmän. Näytelmän on ohjannut Janne Kuusitie, joka on oululainen teatteriohjaaja. Pääosaa taidokkaasti näyttelee Mikael Saari, joka minusta näytteli osansa erittäin hyvin ja osasi eläytyä loistokkaasti. Hän oli minusta juuri sopiva pääosaan ja toi tiettyä särmää mukaan. Näytelmässä on myös hyviä sivuhenkilöitä, heistä esimerkkinä mainitsen ainakin “oululais-blondia” näyttelevän Lotta Vaattovaaran ja uskonnollisen Heta Keskinarkauksen. Myös kaikki muut näyttelijät osasivat roolinsa todella hyvin ja tekivät kaikki liikkeet oikeaan aikaan. Myös Miss Farkku-Suomesta tuttu Välde ja muut yhteiset henkilöt tuovat lisää mielenkiintoa esitykseen. Näytelmästä kuitenkin vie suuren osan Röyhkän musiikki, mikä ei ole minusta ollenkaan huono asia, sillä kaikki esitetyt kappaleet olivat todella hyviä, taidokkaasti soitettuja ja sopivat tilanteisiin loistavasti. Musiikin sovituksesta ja bändistä vastaa Tommi Saha. Kappaleet toivat esitykselle huikean alun ja lopun, nostattivat ihan kylmät väreet kulkemaan pitkin selkärankaa.

IMG_2594.JPG
Bändi / keskellä istuu Poika Mancini

Poika Mancini tuo minusta  Suomen rockhistoriaa ja 1980-lukua hyvin esille. Nimihenkilö tulee etelästä hämmentämään rock-elämää soittaen kitaraa, olemalla erilainen ja hurmaten tyttöjä. Mancini haluaa tähdeksi, olla niin kuin John Lennon ja sitä hän tuleekin olemaan. Poika Mancini oli minusta hienosti tehty esitys ja suunnattu kaikille ihmisille, joilla on vain kiinnostusta teatteriin lähteä sitä katsomaan. Minä pidin esityksestä hyvin paljon ja siinä oli tiettyä hohdokkuutta kaikkien kappaleiden ja Miss Farkku-Suomen Välden ja monen muun asian myötä. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan!

IMG_2593.JPG

Idän Ihmeet hämmästytti yläkoululaisia

Tytti Hänninen ja Melisa Sarpola 8C


Idän ihmeet on gospel-yhtye. Se syntyi kesällä 2006.  Yhtyeeseen kuuluu kolme miestä.  He ovat Atte-Veikko Kemppainen (akustinen kitara & laulu), Ville Kukkonen (viulu & laulu) ja  Janne Simojoki (perkussiot & laulu). He kävivät esiintymässä koulullamme torstaina 2.10.2014, mikä liittyi Pyhäjoen seurakunnan musiikkiviikkoon Kappaleet kertovat enimmäkseen Jumalasta ja kaikesta uskontoon liittyvästä, mutta kyllä seassa oli myös ihan “tavallisia” kappaleita. Konserttia oli kiva kuunnella, koska bändiläisten asenne oli iloinen ja positiivinen, sekä intoa konsertin katsomiseen toi se, että ei tarvinnut vain katsoa ja kuunnella, vaan he myös kyselivät meiltä kaikenlaista.




Yhtyeen jäsenet ovat todella taitavia ja lahjakkaita soittajia ja laulajia, mutta  sanat olivat aika outoja. Sanat laulettiin niin nopeasti,  ettei oikein ehtinyt saada selvää niistä , ja  musiikki oli niin kovalla,  ettei oikein kuullut sanoja. Tässä on vielä muutama esimerkkikappale heiltä: Ritarin päiväkirjat, Miskahan se sopan keitti ja Tuomiopäivän humppa.

Idän ihmeiden konsertti oli taidokas ja vauhdikas.