Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. marraskuuta 2014

8A:n dekkarimuunnelma oli paras halloween-esitys


Hilja Rautio 8A

Saaren koulussa vietettiin tukioppilaiden järjestämää halloween-juhlaa perjantain 31.10. neljännellä tunnilla. Juontajina toimivat tukioppilaat Hanna-Sofia Luoto ja Inka Pisilä. Kaikki luokat sekä kahdeksannen luokan valinnaismusiikin ryhmä olivat suunnitelleet juhlaan sopivan karmaisevia ohjelmanumeroita. Lopuksi äänestettiin paras esitys ja myös paras halloween-hahmo.
Palkintokakku

Parhaaksi esitykseksi valittiin 8A-luokan Eikä yksikään pelastunut -muunnelma Yhdeksän pientä kasiluokkalaista - joista yksikään ei selvinnyt. Idean keksi Hilja Rautio luokkakaverinsa kirjaesittelystä. Hauskan käsikirjoituksen kirjoitti Julius Yrjänä ja lopussa kuullun runon Ossi Tuuttila.

Näytelmässä yhdeksän kahdeksasluokkalaista lähtee tavalliseen tapaansa kouluun, mutta päivän aikana jokainen vuorollaan kuolee ja lopulta kotiin ei palaa yhtäkään oppilasta. Kaikki kuolemat liittyvät tavallisen koulupäivän tapahtumiin ja ne on keksitty omien kokemusten pohjalta. Näin ollen voisi sanoa, että koulu voi koitua kuolemaksi.

Näytelmässä esiintyi kymmenen 8A-luokkalaista (Vaula, Emilia, Hilja, Silja, Helmi, Niko, Julius, Mikko, Lassi ja Antton), kertoja (Ossi) sekä ruumiiden viejä (Ilari). On hyvä muistaa, että näytelmä oli luokan oppilaiden täysin itse ideoima ja tekemä! Kaikkien osallistuneiden mielestä näytelmää oli hauska tehdä ja kaikki halukkaat pääsivät mukaan (ja osa vähän väkisinkin).

Palkinnoksi 8A-luokka sai syödä halloween-kakkua kotitalousluokassa.
8A:n Lassi, Julius ja Ossi sekä 9C:n Tiia


Toisen sijan kilpailussa jakoivat 9B Punahilkka-näytelmällään sekä 9C halloween-sketseillään. Muutkin esitykset olivat kaameaan tunnelmaan sopivia: 7A:n neljän tytön soittoesitys, 7B:n kurpitsanpiirtokilpailu, 8B:n ja C:n kauhutarinat sekä 9A:n hulvaton iprovisaatioesitys Putouksen tyyliin. Kilpailussa oli myös kolme tuomaria, jotka jakoivat inhottavia kommenttejaan.


Tuomareina toimivat tukioppilaat Jenni Karsikko, Santeri Puhakka ja Riku Korpela.


Parhaaksi hahmoksi valittiin Lassi Peltola sotilasasuineen. Toisen sijan vei Ossi Tuuttila, ja kolmanneksi tuli Roni Martikkala. Ensimmäinen palkinto oli suklaata, toinen ja kolmas Halloween-karkkeja.


7A:n tytöt vas. Oona, Elina, Milja ja Saara soittivat pelottavaa musiikkia.





tiistai 28. lokakuuta 2014

Operaatio Ruutin hyväntekeväisyyskonserttissa laulu raikui


Milja Kaurala ja Jenny Tiikkaja 8C
Kuvat Milja Raitanen 7A


Sunnuntaina 5.10. Pyhäjoen kirkossa kuuli kaunista musiikkia, sillä siellä järjestettiin hyväntekeväisyyskonsertti. Tapahtumaan oli vapaapääsy, mutta käsiohjelma maksoi 10 euroa. Se oli osa Pyhäjoen seurakunnan musiikkiviikkoa. Tuotto meni Operaatio Ruutille, joka avustaa intialaisia lapsia koulunkäynnissä. Tuotolla 50 lasta Intiassa pääsee vuodeksi kouluun.

Konsertissa oli monipuolinen ohjelmisto. Esiintymässä oli kirkkokuoro, Soliseva, Aavistus, Muistihäiriö, Vanhat harput, Saaren koulun kuorot, Saana Kastelli, Huong Rahlan-Kallio ja perhe Krank.



Juontajina olivat Aaro Leipälä ja Heli Kittilä.  He lukivat karuja kirjeitä, joita lapset Intiasta olivat lähettäneet. Päällään heillä oli hienot intialaiset puvut. Myös kuorolaisilla oli omat kuoropuvut.


Saaren yläkoulun kuorolaisia
Saaren alakoulun kuorolaisia johtajansa Kaisa Tornbergin kanssa



Rock-kukkoilua Poika Mancinin tyyliin


Miia Pietilä 8C

Perjantaina 4.10. Saaren yläkoulun ilmaisutaidon ja valinnaismusiikin ryhmät kävivät Oulun kaupunginteatterissa katsomassa Kauko Röyhkän samannimiseen kirjaan perustuvan Poika Mancini -näytelmän. Näytelmän on ohjannut Janne Kuusitie, joka on oululainen teatteriohjaaja. Pääosaa taidokkaasti näyttelee Mikael Saari, joka minusta näytteli osansa erittäin hyvin ja osasi eläytyä loistokkaasti. Hän oli minusta juuri sopiva pääosaan ja toi tiettyä särmää mukaan. Näytelmässä on myös hyviä sivuhenkilöitä, heistä esimerkkinä mainitsen ainakin “oululais-blondia” näyttelevän Lotta Vaattovaaran ja uskonnollisen Heta Keskinarkauksen. Myös kaikki muut näyttelijät osasivat roolinsa todella hyvin ja tekivät kaikki liikkeet oikeaan aikaan. Myös Miss Farkku-Suomesta tuttu Välde ja muut yhteiset henkilöt tuovat lisää mielenkiintoa esitykseen. Näytelmästä kuitenkin vie suuren osan Röyhkän musiikki, mikä ei ole minusta ollenkaan huono asia, sillä kaikki esitetyt kappaleet olivat todella hyviä, taidokkaasti soitettuja ja sopivat tilanteisiin loistavasti. Musiikin sovituksesta ja bändistä vastaa Tommi Saha. Kappaleet toivat esitykselle huikean alun ja lopun, nostattivat ihan kylmät väreet kulkemaan pitkin selkärankaa.

IMG_2594.JPG
Bändi / keskellä istuu Poika Mancini

Poika Mancini tuo minusta  Suomen rockhistoriaa ja 1980-lukua hyvin esille. Nimihenkilö tulee etelästä hämmentämään rock-elämää soittaen kitaraa, olemalla erilainen ja hurmaten tyttöjä. Mancini haluaa tähdeksi, olla niin kuin John Lennon ja sitä hän tuleekin olemaan. Poika Mancini oli minusta hienosti tehty esitys ja suunnattu kaikille ihmisille, joilla on vain kiinnostusta teatteriin lähteä sitä katsomaan. Minä pidin esityksestä hyvin paljon ja siinä oli tiettyä hohdokkuutta kaikkien kappaleiden ja Miss Farkku-Suomen Välden ja monen muun asian myötä. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan!

IMG_2593.JPG