Laulu koti-ikävästä oli mielenkiintoinen kokemus

Oona Pisilä 8A

Oulun kaupunginteatterin kantaesitys Laulu koti-ikävästä perustuu samannimiseen palkittuun dokumenttielokuvaan, jonka on ohjannut Mika Ronkainen. Näytelmä oli mielenkiintoinen kokemus erilaisine musiikkiesityksineen.

Tositapahtumiin perustuneen esityksen teema on ruotsinsuomalaisuus, sekä toisen päähenkilön Kai Latvalehdon identiteettikriisi, joka oli ikään kuin lauennut Kain oman pojan Oivan syntymästä. Keskeinen osa näytelmää on myös Kain ja hänen isänsä Taunon isä-poikasuhde, joka syvenee heidän matkansa aikana Oulusta Göteborgiin ja takaisin. Pientä erilaisuutta näytelmään tuo se, että yksi roolihenkilö on Mika Ronkainen, joka kuvasi dokumenttielokuvaa. Matkan aikana Kai ja Tauno muistelevat vanhoja Ruotsin aikoja ja tapaavat vanhoja kavereitaan, kuten Maukan ja Kain kaksi lapsuudenystävää.

Näytelmän roolivalinnat olivat hyvin onnistuneet, koska kaikki näyttelijät sopivat omiin rooleihinsa ja tekivät esityksestä mielenkiintoisemman. Kain ja Taunon keskustelut autossa kävivät välillä vähän pitkäveteiseksi, mutta aiheeseen liittyvät musiikkiesitykset olivat mukavia piristyksiä keskusteluiden välissä.

Vaikka näytelmässä oli paljon keskustelua samoista aihepiireistä, lavasteita ja rekvisiittaa käytettiin hyväksi, ja kohtaukset olivat näin monipuolisempia. Valaistuksella saatiin luotua hienoa tunnelmaa eri kohtausten ympärille, ja vaikka lavalla saattoi olla monia eri henkilöitä yhtä aikaa, oli helppo pysyä mukana, kuka puhuu ja missäkin, kun valospotit oli kohdistettu puhuviin henkilöihin.

Näytelmän aihe ei ollut itselleni erityisen mielenkiintoinen, mutta näyttelijäsuoritukset ja musiikki jäivät positiivisesti mieleen. Katsomossa näkyi paljon iäkkäämpiä ihmisiä, joille aihe oli varmasti tärkeä. Toisaalta oli mukava olla katsomassa juuri tuollaista aihetta koskevaa näytelmää, kun asiat näki vähän erilaisesta näkökulmasta. Kokonaisuudessaan esitys oli hyvin toteutettu, monipuolinen esitys, jota oli mukava seurata.

Anniina - Osa 2

Elina Mattila, 8A

“Noh?” kysyin hyvin tietoisena siitä, että Kristian tekee hirveän shown jo sukkansa katoamisesta. Kristian ottaa teatraalisesti lasit nenältään ja alkoi selittämään: “Hän oli MINUN tietokoneellani, MINUN Facebookissani ja mikä pahinta, hän lähetti aivan kamalia viestejä MINUN Fb-kavereilleni.” Saan hädin tuskin pidäteltyä naurua. Kysyn: “Mikael. Minkähänlaista viestiä olet lähetellyt Krisun kavereille?” Mikael repeää nauramaan: “‘Minä taidan rakastaa sinua!’ ja sitä rataa” Hajosin ihan täysin ja tyrskin: “Hienoa Mikael! Mahtavaa!” vatsaani sattui kun nauroin niin paljon. Kristiania ei naurattanut: “Niin juuri. Sinä et siis aio tehdä yhtään mitään tuolle riiviöpenikalle?” “En”, hihkuin vedet silmistä vuotaen.

Lopun illan autankin Mikaelia läksyissä Kristianin mököttäessä huoneessaan. Käyn myös lenkillä ja kiusaan Kristiania vielä vähän lisää. Kellon ollessa yhdeksän syrjäydyn huoneeseeni, laitan kuulokkeet popittamaan 4Minutea ja olen puhelimella.

Aamulla herään hirveään huutoon.

Anniina - Osa 1

Elina Mattila, 8A                                                                                                                       

On kulunut kaksi vuotta siitä, kun isä kuoli. On kulunut vuosi siitä, kun äiti löysi uuden miehen. On kulunut puoli vuotta siitä, kun elämäni muuttui ihan kamalaksi. Isän kuolemako ei ole kamalaa? Ei silloin, kun isä on jo valmiiksi kamala.  Ja nyt minulla on sekä kamala isosiskopuoli Laura, että velipuoli Kristian (hän on saman ikäinen kuin minä ja hän on samalla luokalla kuin minä) ja  ärsyttävä pikkuveli Mikael.

Yritän lukea historiankokeisiin samalla, kun Laura popittaa massamusiikkiaan käytävän toisella puolella. Äiti ja isäpuoleni Pasi ovat töissä. Haukottelen ja hieron silmiäni. Ei tässä melusaasteessa pysty keskittymään. Nousen, venyttelen ja menen Lauran huoneeseen koputtamatta. “Voisitko ystävällisesti laittaa tuota niinsanottua musiikkias pienemmälle? Nimittäin jotku yrittää lukee kokeisiin”, huudan läpitunkevan bassonjytkeen yli. Laura mulkaisee minua iPadinsa ylitse  hyytävästi ja musiikki hiljenee parilla pykälällä. “Vielä saman verran niin kuulis omat ajatuksensa kiitos,” hymyilen hänelle enkelimäisesti. Musiikki hiljenee vielä vähän, joten kiitän häntä ja häivyn.

Tunnin kokeisiinluvun jälkeen olin ansainnut ainoastaan hartiakipuja. Sitten Kristian pöllähtää paikalle raahaten Mikaelia T-paidan kauluksesta. Mikael pidättelee naurua. “Tiedätkö missä hemmetissä tää penikka on ollu viimeiset kaksi tuntia?” hän kuulosti äärimmäisen vihaiselta.

Jatkuu ensi viikon torstaina!

                                                                                    

Matka tuntemattomaan

Milja Raitanen 8a, 21.3.2016

Sotalapset on dokumenttielokuva vuodelta 2003. Sen on

käsikirjoittanut ja ohjannut  Erja Dammert.
Elokuvassa entiset sotalapset Sirkka Artman, Riitta Grundel-Koskinen, Jorma Hauru, Irmeli Heimo, Marja Kinos, Pentti Käppi sekä Jouko Lehtonen muistelevat kokemuksiaan sota-ajalta. Elokuvan tarkoituksena on tuoda esille lapsen näkökulmaa sotalapseksi joutumisesta.

Päähenkilöt kertovat lähtemisen vaikeudesta, jännittävästä junamatkasta Ruotsiin, uudesta perheestä, vieraaseen kieleen ja kulttuuriin sopeutumisesta ja lopulta paluusta kotiin. Elokuva ei ole pelkkä historiallinen kuvaus, vaan siinä tuodaan esille myös lasten tunteet ja ajatukset. Päähenkilöt kertovat tarinansa omin sanoin ja heidän käyttämänsä kieli on hyvin selkeää ja asiallista. Mustavalkoiset kuvat ja videot avaavat miljöötä ja tapahtunutta katsojalle.  

Elokuva on mielestäni tehty oikein hyvin. Entisten sotalasten kertomusten ja kuvamateriaalin vuorottelu antaa laajan kokonaiskuvan tapahtuneesta. Vaikka sotalapset ovat ehtineet jo eläkeikään, kertomuksissa heidät voi edelleen kuvitella niiksi pieniksi, pelokkaiksi lapsiksi, jotka olivat vailla tietoa tulevasta matkalla kohti tuntematonta. Mielestäni elokuva on hyvin vakuuttava, sillä ihmiset kertovat tapahtuneesta omien kokemustensa pohjalta. Elokuva avaa toista maailmansotaa hyvin eri näkökulmasta kuin aikaisemmat katsomani. On hyvä huomata, miten maailmansota näkyi Suomessa, vieläpä lapsilla. Ennen tätä elokuvaa käsitykseni toisesta maailmansodasta keskittyi Saksaan ja holokaustiin. Huonona puolena elokuvasta mainitsisin sen, että se on osittain hieman pitkäveteinen.

Suosittelen elokuvaa niille, jotka ovat kiinnostuneita talvi- ja jatkosodan tapahtumista. Elokuvan katsominen auttaa ymmärtämään sotalapsiksi joutuneita ja muistuttaa meitä siitä, kuinka hyvin asiat meillä ovat.

Kiitolliset jäähyväiset

Hilja Rautio 8A

“Sillä näytelmähän on ylivertainen, ja roolisikin aivan ainutkertainen. Elämän estradilla.” Sunnuntaina 26.4. kajahti lukion auditoriossa kuoronjohtaja Jukka Partasen jäähyväiskonsertti Soliseva virtaa ja soi. 12:sta Jukan itse säveltämästä ja sanoittamasta kappaleesta ja muutamasta muusta kauniista sävellyksestä koottu konsertti keräsi salin tupaten täyteen Jukan työtä rakastavia kuulijoita.

Veteraanitenori Antero Tiirinki muisteli lyhyesti:

- Solisevan historia ulottuu aina 1970-luvulle saakka. Silloin kuoro toimi Pirttikoskella ja se tunnettiinkin silloin Pirttikosken sekakuorona. Myöhemmin kuoro siirtyi kirkonkylälle ja nimi vaihtui Pyhäjoen sekakuoroksi. Musiikin lehtori Jukka Partanen astui kuvioihin vuonna 1991 ja on siitä asti johtanut kuoroa omaperäisellä ja reippaalla otteellaan.

“Ja tunnelma on mitä fantastisin; koko kuoro on Jukasta sekaisin”, Soliseva lauloi kiitoslaulussaan.  24 vuoden työ ei ole mennyt hukkaan, sen kuuli jokainen.

Tapahtuman tunnekirjo oli laaja. Välillä hauskat ja vahvaa pyhäjokisuutta huokuvat kappaleet - kuten Virtaa, virtaa -näytelmän sävellykset -  saivat yleisön taputtamaan rytmissä ja nauramaan osuville sanoituksille. Vastapainoksi herkisteltiin kauniille ja muistoja herättäville sävelille. Puhuttelevimpia kappaleita olivat varmaankin Peiliin piirretty sekä Penkkatie, jonka solisteina kuultiin Lea ja Juhani Koskelaa sekä Tarja ja Jari Ruotsalaista. Tunnelmaa syvensi myös Olli Lajusen upea säestys.  Konsertissa aisti haikeuden ja monet kappaleet kertoivatkin lähdöstä. Tilaisuuden aikana kuultiin myös Mari Helaakosken pohdiskelevia juontoja ihmisyydestä. Haikealta tuntuva konsertin loppu sai onneksi hauskan kevennyksen, kun Lea Koskela oli sanoittanut Jukalle ja Pirkolle oman laulun, Saku Sammakon melodiaan tietenkin! “Näki kuorossa Pirkon pikkuisen, suli sydämet yhteen laulellen.”

Vaikka director musices -arvonimen saanut Jukka Partanen lopettaakin kuoron johtamisen, ei hän ole jättämässä kuoroa kokonaan. Laulajakaarti vaan lisääntyy yhdellä jäsenellä. Kuoron tulevaisuus on vielä auki, ja uutta johtajaa haetaan parhaillaan. Se ei kuitenkaan itseään perheenä pitävää Solisevaa lannista. Kunhan uusi johtaja löytyy, kuoro on valmis jatkamaan taas hyvällä yhteishengellä ja huumorilla. Solisevahan virtaa ja soi!

Eläkepäiviään vireästi viettävä director musices Jukka Partanen on Pyhäjoen lukion ja Saaren koulun
  entinen musiikin lehtori.

Saaren koulun 8. luokat tekivät teatteriretken Ouluun 20.2.2015.

Kun olet Addams

Miia Pietilä 8C

Kävin Oulun kaupungin teatterissa katsomassa Pertti Sveholmin ohjaaman The Addams family -musiikkikkomedianäytelmän. Näytelmässä katsojat kuljetettiin mukaan perheen yhdessäeloon. Aiheena oli Wednesdayn (Lotta Vaattovaara) rakastuminen nuoreen Lucakseen (Antti Annola), mutta myös äidin (Merja Larivaara) ja isän (Kari-Pekka Toivonen) huoli Wednesdayn aikuistumisesta ja itsenäistymisestä.

Näytelmä oli hyvin mielenkiintoinen ja eloisa. Yksi, minusta mahtavin lisäys oli lavan edessä Henna Linkon johtama orkesteri, joka soitti hyvin taidokkaasti näytelmän tilanteeseen sopivia kappaleita. Se nostatti tunnelmaa todella paljon ja ainakin minulle se aiheutti myös kylmiä väristyksiä. Myös lavasteet, puvut ja taitava tanssiryhmä saivat suorastaan vereni hyytymään ihastuksesta. Lavasteet olivat Jyrki Sepän taidon jälkeä ja todella hienot. Ne myös vaihtuivat tarpeeksi useasti. Puvustuksen on loihtinut Pasi Räbinä, jolle suuret kiitokset hyvin kauniisti luoduista vanhanaikaisista puvuista!

Näytelmässä hienoa oli myös sen kauniisti kuvattu juoni, joka oli myös helposti seurattavissa. Lisäksi näyttelijät olivat minusta erinomaisia. Erityisesti haluaisin mainita Merja Larivaaran ja hänen aviomiehensä Kari-Pekka Toivosen loistavat suoritukset ja eläytymiset. Haluan myös mainita Aki Louhelan hyvän eläytymisen hänen hauskaan ja erikoiseen roolihahmoonsa Festeriin, joka oli Addamsin perheen henkilökohtainen palvelija ja oli rakastunut myös kuuhun.

“Perhe ensin, perhe sitten”

Hilja Rautio 8A

The Addams Family on Pertti Sveholmin ohjaama runsaalla huumorilla höystetty musiikkinäytelmä, joka perustuu Charles Addamsin luomiin hahmoihin. Se kertoo Central Parkissa asuvan goottiperheen erikoisista, mutta läheisistä suhteista sekä perheen tyttären yrityksestä olla normaali rakastamansa pojan vanhempien silmissä. Näytelmässä nouseekin vahvasti kysymys, mikä lopulta on normaalia. Kaikkien keskiarvojen noudattaminen vai sittenkin vaan omana itsenään oleminen? Toinen näytelmässä esille tuleva seikka on rehellisyys, jota perheen äiti pitää itsestäänselvyytenä, kunnes saa kuulla salaisuuden.

Näytelmän pääosissa seikkailevat perheen vanhemmat Gomez ja Morticia (Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara) sekä heidän tyttärensä Wednesday (Lotta Vaattovaara) ja tämän poikaystävä Lucas (Antti Annola). Kaikki hahmot ovat hyvin persoonallisia ja näyttelijät ovat onnistuneet rooleissaan todella hyvin. Jokaisella hahmolla on näytelmässä myös itselleen ominaista musiikkia. Mm. perheen isän kohdalla musiikki on usein haikeaa ja epätoivosta, kun hän on ongelmissa perheensä naisten kanssa.

Musiikkia käytetään näytelmässä taitavasti: Jo alusta lähtien se saa kuulijan ja katselijan mukaan oikeanlaiseen tunnelmaan, eikä se tee näytelmästä yhtään pitkäveteistä. Näytelmän keskellä musiikki toimii kuin korostettuina vuorosanoina. Monen kappaleen aikana tanssii myös ryhmä hienoine koreografioineen ja aiheeseen kuuluvine asuineen. Jopa musiikkia soittavan bändin jäsenet on maskeerattu ja puvustettu näytelmän mukaisesti. Kokonaisuus on vaikuttava.

Jos näyttelijät, musiikki ja asut ovat vaikuttavia, sitä on myöskin lavastus! En olisi ikinä uskonut yhteen teatterisaliin mahtuvan niin monta eri lavastetta ja tapahtumapaikkaa. Kartanoa kuvattniin aan sisältä ja ulkoa, katolta ja kellarista. Sen lisäksi on porttia, metsää, kidutuskammiota ja mustanpuhuva makuuhuone. Lavasteet vievät paljon huomiota ja pienetkin efektit, kuten lentävät lepakot tai sirppikuu taivaalla saavat olon tuntumaan, niin kuin olisi itse siellä paikalla. Kaikesta siitä lavasteen määrästä huolimatta paikat vaihtuivat nopeasti ja huomaamattomasti kohtausten välissä tai musiikin aikana.

Kokonaisuudessaan siis näytelmä oli mahtava kokemus, eikä pitkä näytös kyllästyttänyt kertaakaan. On vaikea keksiä asioita, joista en pitänyt, ainakaan niitä ei nyt tule mieleen. Suosittelen näytelmää erityisesti huumorinnälkäisille ja niille, jotka haluavat nähdä jotain vähän “erilaista”. Tai mistä sitä tietää, kenelle tämä on erilaista ja kenelle ei: “Hämähäkin normaali on kärpäselle kauhistus.”

8A:n dekkarimuunnelma oli paras halloween-esitys

Hilja Rautio 8A

Saaren koulussa vietettiin tukioppilaiden järjestämää halloween-juhlaa perjantain 31.10. neljännellä tunnilla. Juontajina toimivat tukioppilaat Hanna-Sofia Luoto ja Inka Pisilä. Kaikki luokat sekä kahdeksannen luokan valinnaismusiikin ryhmä olivat suunnitelleet juhlaan sopivan karmaisevia ohjelmanumeroita. Lopuksi äänestettiin paras esitys ja myös paras halloween-hahmo.

Palkintokakku

Parhaaksi esitykseksi valittiin 8A-luokan Eikä yksikään pelastunut -muunnelma Yhdeksän pientä kasiluokkalaista - joista yksikään ei selvinnyt. Idean keksi Hilja Rautio luokkakaverinsa kirjaesittelystä. Hauskan käsikirjoituksen kirjoitti Julius Yrjänä ja lopussa kuullun runon Ossi Tuuttila.

Näytelmässä yhdeksän kahdeksasluokkalaista lähtee tavalliseen tapaansa kouluun, mutta päivän aikana jokainen vuorollaan kuolee ja lopulta kotiin ei palaa yhtäkään oppilasta. Kaikki kuolemat liittyvät tavallisen koulupäivän tapahtumiin ja ne on keksitty omien kokemusten pohjalta. Näin ollen voisi sanoa, että koulu voi koitua kuolemaksi.

Näytelmässä esiintyi kymmenen 8A-luokkalaista (Vaula, Emilia, Hilja, Silja, Helmi, Niko, Julius, Mikko, Lassi ja Antton), kertoja (Ossi) sekä ruumiiden viejä (Ilari). On hyvä muistaa, että näytelmä oli luokan oppilaiden täysin itse ideoima ja tekemä! Kaikkien osallistuneiden mielestä näytelmää oli hauska tehdä ja kaikki halukkaat pääsivät mukaan (ja osa vähän väkisinkin).

Palkinnoksi 8A-luokka sai syödä halloween-kakkua kotitalousluokassa.

8A:n Lassi, Julius ja Ossi sekä 9C:n Tiia

Toisen sijan kilpailussa jakoivat 9B Punahilkka-näytelmällään sekä 9C halloween-sketseillään. Muutkin esitykset olivat kaameaan tunnelmaan sopivia: 7A:n neljän tytön soittoesitys, 7B:n kurpitsanpiirtokilpailu, 8B:n ja C:n kauhutarinat sekä 9A:n hulvaton iprovisaatioesitys Putouksen tyyliin. Kilpailussa oli myös kolme tuomaria, jotka jakoivat inhottavia kommenttejaan.

Tuomareina toimivat tukioppilaat Jenni Karsikko, Santeri Puhakka ja Riku Korpela.

Parhaaksi hahmoksi valittiin Lassi Peltola sotilasasuineen. Toisen sijan vei Ossi Tuuttila, ja kolmanneksi tuli Roni Martikkala. Ensimmäinen palkinto oli suklaata, toinen ja kolmas Halloween-karkkeja.

7A:n tytöt vas. Oona, Elina, Milja ja Saara soittivat pelottavaa musiikkia.